Ei nukuta!

Taas yksi asia, jossa koen tulleeni huijatuksi koskien vauvoja. Vauvat nukkuvat paljon. Ja pyh, ei ainakaan meidän poika. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Alussa meidän yöt olivat kurkku suorana karjumista niin, ettei naapureille jäänyt varmasti epäselväksi, että vauva on syntynyt. Koirien haukkumisen ja "hiljaa" -karjuntojen joukkoon ilmestyi uusi, tärykalvoja säälimätön, ääni. Itse en varmaankaan kestäisi asua meidän perheen naapurina. Ei siis ihme, että alakerran naapuri on vaihtunut keskimäärin parin kuukauden välein. Tosin nykyinen omaa luultavasti jonkin sortin kuulovaurion...on viihtynyt talossa jo lähemmäs puoli vuotta. Kuulovaurion puolesta puhuu myös alakerran koirien jatkuva räksytys. Ei kukaan jaksa sellaista jos pääkopassa on kaikki ihan kohdillaan.

Naapureiden näkökannalta meidän yöt ovat nykyisellään rauhallisia. Meillä ei huudeta lukuunottamatta hetkellisiä raivonpuuskia tuttipulloa kohtaan. Meillä ähkitäään, puhkitaan, vingutaan, heilutaan ja pyöritään. Viime yönä tuli kurkittua kelloa epätoivoisen nukuttamisyrityksen aikana. Jep, tähän öiseen puuhaan kuluu kevyesti tunti, ylikin. Sitten tulee hetki kun pieni mies lopettaa ähkimisen. Vedän peiton korville, pää tyynyyn, laitan silmät kiinni...ja puhina alkaa uudestaan. Taas taputellaan ja silitellään käsi puuduksissa. Melkoisia turhautumisen tunteita tulee käytyä läpi öiseen aikaan (ja aamuisinkin, kun kello on ihan liian vähän ja herra vaatii ylösnousemista ähinän muuttuessa kitinäksi). Sillä hetkellä kun huomaamatta vaivun itse uneen onkin taas nälkäaika. Homma alusta.

Levottomien öiden jälkeen valoa aamuun tuo ajatus, että tänään poika varmaan nukkuukin kunnon päikkärit, ja saan hetken touhuta omia juttuja. Väärin. Eilinen päivä esimerkkinä. Poika otti parit puolen tunnin torkut. Eli satuin sitten saamaan ruokani lämpimäksi tai tenttikirjan käteen (kyllä, yritän vielä opiskellakin tämän shown keskellä) kuuluu itkuhälyttimestä samalla hetkellä niin tuttua ähellystä. Uudelleen nukuttaminen ei tuota tulosta. Parhaimpina päivinä meillä nukutaan onneksi yhdet parin tunnin päikkärit (joskus vahingossa kolmenkin). Se on ilmeisesti vähän. Muita äitejä kuunnellessa on puhuttu useista tuntien mittaisista päikkäreistä ja vielä saman päivän aikana. Vau! Korvistani pursuilee kommentti; Kaikki lapset ovat yksilöitä. Kyllä, tiedän sen varsin hyvin, eikä tuo kommentti muuta tilannetta suuntaan tai toiseen. Meidän poikaa ei nukuta!

Nyt poika on ollut unten mailla melkein puoli tuntia. Jännityksellä jään odottamaan syttyykö itkuhälyttimen punainen valo kohta vai tunnin päästä.

 P.s.
Joka päivä oppii uutta. Tämän päivän opetus: Älä keitä tuttiketjuja...